Levyltä löytyy herkkiä tunteellisia kappaleita kuten "Lets make love and listen death from above", iloisia laulamukana ralleja kuten "Alcohol" sekä monenmoista siitä väliltä. Suosikki biisit on edellä mainittu, "Alcohol" jossa tidustellaan että "he-he-he-he-he-he-he-he-hey, do you wanna drink some alcohol?"(joka soi päässä vielä viikonpäästä) sekä ylistys musiikille "Music is my hot hot sex" joka kertoo siitä mitä kaikkea musiikki onkaan.
Laulaja neito, nimeltään Lovefoxxx kuulostaa siltä että bändillä on ollu kivaa levyä tehdessä ja ehkä juuri siitä syystä tähän levyyn tulee palattua yhä uudestaan ja joka kerta huomaan ihmettelväni että oliko tämäkin biisi näitten, niin monipuolinen levy on kyseessä.
Ja vaikka levy monipuolinen onkin, niin silti se onnistuu olemaan kokonaisuutena ehjä, ainoa miinus on melko lyhyt kesto, mutta siitä ongelmasta selviää sillä että kuuntelee levyn kaksi tai kolme kertaa putkeen ilman kyllästymistä.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen bändi!
Itselläni on vasta tämä debyytti albumi, mutta aion kyllä hankkia myös toisen albumin (Donkey) jonka yhdessä kappaleessa kerrotaan kuinka bändi säilytti matkatavaroitaan lentokentän katolla suomen vierailullaan.
Ja seuraavalla vierailulla aion olla yleisössä!
10 points